Ratkaiseva reitti -kilpailu

Geonautit ry järjesti lauantaina 11.7.2022 ensimmäisen Ratkaiseva reitti -kilpailun. Kilpailu toteutettiin Kajaanin ladun järjestämän Siniset ajatukset -MEGA-tapahtuman yhteydessä. Tekstin lopusta löydät kilpailun tehtävät sekä niiden vastaukset. Vastaukset on piilotettu, jolloin pääset halutessasi kokeilemaan tehtävien ratkaisemista kotisohvalta. Kilpailuun osallistui kahdeksan 2-4 hengen joukkuetta ja tasaisen kilpailun voittaja ratkesi lopulta pisteen erolla! Voittajajoukkue oli NalliPäk, jossa mukana Ametyy, Mrs HePuT, p44v0, Qassu sekä Nalli-koira. Suuret onnittelut voittajajoukkueelle. Voittajat palkittiin Kiven alla Oy:n lahjoittamalla lahjakortilla sekä Siniset ajatukset -tapahtuman tukijoiden tuotepalkinnoilla.

Voittajajoukkue NalliPäk palkintojenjaossa.

Ennen lähtöä

Kilpailussa oli yhteensä kymmenen reittipistettä, joissa kaikissa oli erilainen ratkaistava tehtävä. Lyhimmillään kilpailureitille pituutta tuli vajaa kilometri. Alunperin kilpailuidean tarkoituksena oli käyttää hieman pidempää reittiä, mutta päätimme näin ensimmäisellä kerralla keskittyä testaamaan itse tehtäviä sekä yleisesti kilpailumuodon toimivuutta geokätköilyssä. Mahdollisissa tulevissa kilpailuissa voitaisiin sitten pidentää reittiä sekä kenties antaa tehtäville erilaisia pistearvoja. Joukkueet saivat reittipisteiden koordinaatit paperilla (sekä vaihtoehtoisesti excel taulukossa), josta ne piti siirtää haluamallaan tavalla käyttöön suuntimalaitteisiinsa. Kilpailun alussa oli noin 15 minuuttia aikaa hioa suunnitelmia, jonka jälkeen lähdettiin yhteislähdöllä matkaan.

Viimeiset ohjeistukset joukkueille ennen kisan starttia.

Kilpailun kulku

Esikoiskilpailun toteutusta pohtiessa päädyttiin käyttämään perinteistä paperi ja kynä toteutusta, jotta vältyttäisiin suuremmilta teknisiltä ongelmilta. Tämä tarjosi kilpailun kulkuun pienoisen porsaanreiän, jota jotkut joukkueista fiksusti käyttivätkin. Reitti oli mahdollista kiertää ensin kokonaisuudessaan läpi ja ottaa tehtävät talteen, jonka jälkeen joukkue siirtyi lähelle maalia tehtäviä ratkomaan. Suurin osa joukkueista kuitenkin kiersi reittiä rasti kerrallaan ratkoen tehtävän siinä paikalla. Kilpailun järjestäjän näkökulmasta tällä ei ollut merkitystä, pääsimmehän näkemään taktiikoiden vaikutusta kilpailun kulkuun. Voimme sitten mahdollisiin tuleviin kilpailuihin pohtia, onko tarvetta käyttää sähköisiä vastausjärjestelmiä jotka vaativat reittipisteen läheisyydessä olemisen.

Joukkueita reitin varrella.

Tasainen kilpailu ratkesi lopulta pisteen erolla, voittajajoukkueen saadessa kasaan seitsemän pistettä. Toinen joukkue Iloinen Ananashiusnauha (Aisahalo, Unneh ja Ansuniina) oli kuitenkin erittäin lähellä perässä. Itse asiassa pisteitä olisi periaatteessa voinut olla jopa myöskin seitsemän. Emoji urheilijat -tehtävässä annettiin mahdollisuus jättää vastaamatta yhteen kohtaan. Iloinen Ananashiusnauha oli puolestaan vastannut kaikkiin kohtiin, mutta vastauksista yksi oli väärin. Tätä tuomaristo pohti tarkkaan ollaanko tämän tehtävän kohdalla armollisia vai pidetäänkö tiukkaa linjaa tehtävänannon mukaisesti. Lopputulos syntyi kuitenkin tuomariston mietinnän puolesta, sillä tasapistetilanteessa kilpailun sääntöjen mukaisesti ratkaisevaa on se, kumpi tai mikä joukkueista saapuu ensimmäisenä maaliin. NalliPäk oli saapunut aikaisemmin maaliin ja olisi kuitenkin voittanut kilpailun, joten pidettiin tiukka linjaus. Vaikutusta kun ei lopputuloksella ollut. Mainittakoon vielä muista joukkueista Lahen Siniset (Tero_ ja Mukmelit), jotka olivat saaneet vastauksen useimpiin tehtäviin. Harmillisesti parissa vastauksessa oli kuitenkin pieniä virheitä ja voitto lipui ohi sormien.

NalliPäk ratkomassa tehtävää.

Kilpailutehtävät

Kilpailun jälkeen kerätyissä palautteissa kävi varsin nopeasti ilmi yksi yhteinen tekijä: tehtävät olivat haastavia. Tehtäville oli tehty arviollinen ratkaisuaika, että niistä selviäisi keskimäärin noin 15 minuutissa. Toki tämä on erittäin yksilöllistä ja tehtävistä riippuvaista, emmekä olleet osanneet huomioida kilpailutilanteen tuovan lisäpainetta. Kotona tehtäviä pohtiessa kun se kahden tunnin aikaraja ei koko ajan taustalla tikitä. Nyt sinulla onkin oiva mahdollisuus testata tehtäviä ja selvittää kuinka monesta itse olisit selvinnyt kahdessa tunnissa. Tehtävien vastaukset ovat piilotettuna, saat ne auki tehtävänannon alla olevasta linkistä.

https://www.geonautit.fi/wp-content/uploads/2022/06/emoji-urheilijat-vastaus.png
https://www.geonautit.fi/wp-content/uploads/2022/06/hahmottamistehtava-vastaus.png
https://www.youtube.com/watch?v=i-xqRDwpilM&t=466s Vastaus selitetty englanniksi.
https://www.geonautit.fi/wp-content/uploads/2022/06/numeraalista-paattelya-vastaus.png

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

fiFI